onnellinen kehitys

bObles on koonnut yhdessä fysioterapeutti Louise Hærvigin kanssa viisi touhutaulua, jotka edustavat lapsen motorisen kehityksen luonnollisia peruselementtejä.

Taaperoiästä kouluikään ja aina aikuisuuteen saakka liikkumisen tulisikin olla motorisen kehityksen ja ennen kaikkea onnellisen kehityksen perusta. Oman kehon käyttö luo liikunnallisia elämyksiä, jotka vuorostaan ilahduttavat kehoa.

Tätä prosessia kutsumme onnelliseksi kehitykseksi.

ikoner-test5 Leiki makuullaan

Vahva selkä luo perustan lapsen liikkumiselle, ja jo vauvaiässä selkää voi vahvistaa pitämällä lasta vatsallaan. Eikä harjoittelua kannattaisi unohtaa edes aikuisena. Anna lapselle mahdollisuus harjoittaa selkää ja ylläpitää jo opittuja taitoja.

ikoner-test4 Pyöri, kieri ja ryömi

Selän vahvistuessa lapsi oppii pian kierähtämään niin vatsalleen kuin selälleen. Kierähtäminen on pienen lapsen tapa liikkua. Kun uuteen taitoon yhdistetään lapsen luontainen uteliaisuus, perusta motoriselle kehitykselle on valmis ja lapsi oppii ryömimään ja konttaamaan ennen kuin arvaatkaan. Rohkaise lasta kokeilemaan ja tarjoa houkuttimeksi esineitä, joissa on valo tai ääni. Hieman isommat lapset voivat ylittää esteet rullaamalla, ryömimällä tai konttaamalla ja siten vahvistaa kehontuntemustaan.

ikoner-test3 Seiso ja kävele

Aluksi lapsi nousee seisomaan sylissä, mutta harjoituksen myötä varmuus kasvaa, ja pian lapsi on valmis ottamaan ensimmäiset itsenäiset askeleet. Seisominen vaatii lihasvoimaa ja kävely hyvää tasapainoa. Kun lapsi seisoo, ojentaa ja koukistaa jalkojaan, lihakset saavat hyvää harjoitusta ja tasapaino kehittyy. Myös hieman isompi lapsi tarvitsee paljon harjoitusta, sillä harjoituksen myötä lapsi oppii luottamaan omiin taitoihinsa.

ikoner-test2 Hyppää

Hyppiminen on hauskaa, ja siitä pitävät niin pienet kuin isommatkin. Kuvittele vain siivet selkään, ponnista ja laskeudu sulavasti. Hyppyjä voi muunnella loputtomiin. Hyppiminen auttaa lasta oman kehon hahmottamisessa, ja muista – harjoitus tekee mestarin.

balance-test Tasapainoile

Tasapaino vaikuttaa kaikkeen fyysiseen toimintaan. Pienelle lapselle täysin tavallinen liikkuminen ja pienikin korkeusero on suuri elämys. Kun lapsi kasvaa ja oppii liikkumaan itse, tasapainoaistimukset saavat rinnalleen uusia haasteita. Mitä parempi tasapaino lapsella on, sitä suurempia haasteita hän kaipaa.

Onnellinen kehitys ja Tumbling Time

Haluaisitko tietää lisää onnellisesta kehityksestä?

Me bOblesissa uskomme, että lapsen motorista kehitystä tulee tukea ja kehittää erityisesti leikin ja liikunnan avulla – sitä paitsi leikki ja liikunta on hauskaa. Siksi olemme kehittäneet tähän ajatukseen perustuvan tapahtumakonseptin, Tumbling Time -leikkihetken.

Tumbling Timen aikana opimme leikin keinoin, miten voimme kehittää lapsen motoriikkaa ja tarjota motorisia haasteita. Pyörimme, konttaamme, hypimme ja tasapainoilemme niin, että lopputuloksena on iloinen keho. Jälleenmyyjämme järjestävät Tumbling Timeja eri puolilla maata. Katso, missä ja milloin lähelläsi järjestetään seuraava Tumbling Time.

louise-haervig

bObles kehittää uudet tuotteet yhteistyössä fysioterapeutti Louise Hærvigin kanssa, jotta tuotteet tukisivat lapsen motorista kehitystä.

Louise Hærvig työskentelee fysioterapeuttina Kööpenhaminan kupeessa sijaitsevassa Gentoften kunnassa ja hänellä on oma, lapsiin erikoistunut fysioterapiayritys.

X